Viikonlopun aikana paikalla käytiin muutaman kerran. Kiinni saatiin useampi kissa. Paikalla nähtiin ainakin kahdeksan kissaa. Keli nollassa, aurinko paistaa. Lunta tippuu katoilta. Yhden kissojen piilon oviaukko oli peittynyt tippuvasta lumesta, kaivettiin auki ettei jäisi kissoja loukkuun sinne.
Paikalla olleet kissat:
Kissa5, Harmi. Narttu. Otettiin kiinni ja lähti kohti Dewin sijaiskotia Turkuun.
Kissa6, harmaavalkoinen. Otettiin kiinni ja lähti kohti Dewin sijaiskotia Turkuun.
Kissa9, ruskearaidallinen.
Otettiin kiinni ja lähti kohti Dewin sijaiskotia Laitilaan. Populaatiossa pidempään majaillut kissa, mutta ei paikalla syntynyt. Luultavasti kolli, mutta vielä ei olla varmistettu asiaa. Annetaan kissan ensin totutella rauhassa uuteen tilanteeseen. Arka, mutta käytöksestä voisi silti päätellä että hänellä on ollut oma ihminen joskus. Kissan hännänpää on vaurioitunut ja siitä on lähtenyt karvaa. Tunnistaako kukaan?
Kissa12, Utuoranssi. Joka päivä paikalla, mutta vierastaa ihmistä ja loukkua.
Kissa15, mustavalkoinen nenäpilkullinen.
Kissa16, Merimies. Mustavalkoinen silmälapullinen. Otettiin kiinni ja lähti kohti Dewin sijaiskotia Turkuun.
Kaksi pääväriltään mustaa kissaa.